lauantai 19. syyskuuta 2015

Ykstyistunnilla 13.9

Ollaan jo pitkän aikaa Vilman kanssa suunniteltu, että mennään käymään taas jossain vaiheessa tunnilla sillä meidän "vakitallilla" jossa siis yleensä tunneilla käydään. Tulikin sitten sellainen idea, että mennäänkös samantien yksityistunnille! Tuplasti tehokkaampaa opetusta, tosin hiukan kalliimpaa... Niimpä sitten varailimme eräänä sunnuntaina tuohon 13.9. eli viime viikon sunnuntaille yksityisen estetunnin. Heppatoiviena oli pikku suokit Humu ja Riemu ja ope lupasi, että saamme ne...

Istuntaa kunton laittamassa ihan alkuun
 Noh, kun viime viikolla mentiin tallille tuntilistaa lukemaan, niin siellä olikin Riemun tilalla Tuuli-niminen kimo suomenhevos kaunotar.Humu oli merkitty Vilmalle ja minulle oli täysin uusi tuttavuus, Tuuli. Tosiaan, Tuuli on hiukan erikoisennäköinen suomenhevoseksi, se on nimittäin kimo ja se ei ole kovin yleistä! Kaikkein hassuintahan tässä on se, että meidän Eemelin isä on myöskin kimo hieno työhevos versio suokista ja Empun isukki on Tuulin isän isän isä Hiukan kaukaista sukua, mutta sukua se on kuitenkin!

 Ratsastettavuudeltaan on Eemeli ja Tuuli ihan kuin yö ja päivä. Eemeli mennä touhottaa reippaana eteenpäin aina, mutta Tuuli oli astetta rauhallisempi tapaus, joka innostui vasta sitten laukkaamaan, kun se näki että mennään estettä kohti. Tuuli oli siis tunnilla suhteellisen rauhallinen, kuitenkin liikkui ihan kivasti kun vaan sai menemään.
Oli jotenkin hurjaa kun opettaja keskittyi vain meihin!
 Tunnin alkuun mentiin ihan voltteja ja pysähdyksiä ja sen jälkeen haettiin rvissa tasaista tempoa laskemalla koko ajan kahdeksaan. Jos lasku hidastui tai nopeutui keentämisen tahtiin, piti sitten tempoa korjata joko reippaampaan tai rauhallisempaan, meillä yleensä reippaampaan...

Tuuli on oikea kaunotar ♥
 Sitten ruettiin laukkaamaan, mikä nyt ei oikein ainakaan miula ja Tuulilla oikein sujunut, tamma oli muutamia kertoja niin lähellä laukkaa, mutta sitten ei kuitenkaan huvittanut... Laukkojen jälkeen aloimme hypätä. Esteitä meillä ei ollut kuin kaksi, mutta se oli ihan riittävästi. Hypyistä nyt ei valitettavasti ole kuvia... Alkuun hiukan epäilin, että mitäköhän tulee oikein hyppäämisestä kun Tuuli ei oikein ollut yhteistyökykyinen liikkumaan eteenpäin, mutta se oli turha pelko! Kun tamma näki että mennään estettä kohti niin korvat tötteröllä hirmuisella ilmavaralla esteiden yli!Ainut hankaluus esteillä oli kun Tuuli oli aika kova oikomaan kulmissa ja aina esteen jälkeen eti pään ihan maihin...Hienosti kuitenkin taisi mennä loppujen lopuksi, tunti oli ihan superkiva, voisin mennä uudestankin!


 Loppuun vielä muutama kuva kentän vieressä laiduntavista varsoista:



Minun tekisi kauheasti mieli tehdä joku pieni video tänne blogiin, mutten keksi yhtään, mistä sen tekisin, joten olisiko teillä ideoita?

8 kommenttia:

  1. Ihana suokki ja ihania pikkuvarsoja! Joku video tallipäivästä voisi olla kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy joku päivä yrittää kulkea kameran kanssa tuolla tallimailmassa, se olis tosi kiva videon aihe! :)

      Poista
  2. Tehään joku kerta ku oon teillä niin tallivideopostaus ;)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus:)

    VastaaPoista
  4. Enpä olisi tuota Tuulia suomenhepaksi edes värin takia mieltänyt! Yksityistunti on aika luksusta. Mäkin haluaisin joskus osallistua sellaiselle, mutta toisaalta ei oikein kannata, kun en ratsasta säännöllisesti.

    Mä toivon tietty kana-agilityvideota. :-D Tai sitten vuohien metsäretkiseikkailua. Tai askellajivideota Sóntun kanssa - tai heppojen tarhalaukkailua. Kaikki käy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ihan kovin moni osaisi varmaankaan rotua tuolta hepalta arvata! Oli kyllä tosi kivaa olla oikein supertehokkaassa opetuksessa, suosittelen kyllä!
      Kivoja toiveita olet laittanut, ainakin osan voisin videoida ja julkaista täällä blogin puolella... :) saa nähdä, mitä saankaan aikaan...

      Poista

Jätäthän edes lyhyen kommentin? Se on minulle valtava kiitos jokaisen postauksen kirjoittamisesta! :)